Loputon hiekkatie jatkuu jatkumistaan ja minä juoksen. En jaksa enää. En jaksa enää juosta, jalkapohjani ovat jo täynnä hiekan jyviä. Se sattuu, kuin lasin sirpaleet. Keuhkoni ovat rutistumaisillaan kasaan, ne eivät kestä enää. Joka hengen vedolla olen uupuneempi kuin koskaan, en jaksa enää, mutten voi lopettaa. Minun täytyy juosta, minun on pakko. Hengityksen välistä kuuluu tukahtunut tuskan pihahdus.

Silmäni räpsähtävät auki ja tuijotan kauhuissani pimeää huonetta. Sade ropisee peltiseen ikkunalautaani, enkä saa enää unta. Tuuli vinkuu ulkona ja sadepisarat paiskautuvat päin ikkunaa. Katulampun valo kajastaa kasvoihini ja nousen istumaan. Peitto rypistyy syliini ja kuulen hengitykseni. Hengitykseni tasaantuu pikkuhiljaa ja toitotan joka sekunti itselleni, että se oli pelkkää unta. Tämä on kuin kopio edellisistä öistä. Kun vihdoin vaivun uneen, ehdin nukkua niin vähän aikaa, että kaksi tuntia on todella hyvin. Aamuisin nousen helpottuneena ylös, selvisin taas yhden yön.

Vihdoin koulupäivän viimeiset kellot soivat ja olen selvinnyt. Taas yksi päivä takana, minä selvisin. Kun tulen kaupasta mukanani energiajuomaa, toistan mielessäni mitä teen. Menen kotiin, keitän niin vahvat kahvit, että on sinänsä ihme, jos se irtoaa kupin pohjasta. Sen jälkeen keskityn vähintään tunnin läksyihini ja sen jälkeen voi yrittää nukkua. Jos tapahtuisi ihme, enkä näkisi painajaista nukkuisin varmasti viikon putkeen, olivathan univaikeuteni jatkuneet jo yli vuoden.

Ei mikään auta. Olen pelkkä säälittävä paska, voisin kuolla. Mitä iloa on elämästä, joka on pelkkää kofeiinia ja univaikeuksia? Koulua, johon en pysty keskittyä enkä saa nukuttua. Pelkkää painajaista, niin unessa kuin valveillakin. Kaikkea on kokeiltua. Lääkkeitä on mennyt niin monta purkkia, että niillä voisi peittää pienen osavaltion. Niksejä on luettu ja psykologin kanssa puhuttu. Ei mikään auta.

Laitan tabletin suuhuni ja nielaisen sen vesilasillisen kera. Aluksi olin yrittänyt unohtaa kaiken vetämällä pään täyteen viinaa ja huumeita, kunnes olin tajunnut sen huonontavan kaikkea vielä lisää. Jos se oli edes mahdollista. Ihoni hohkaa lämpöä kuuman suihkun jäljiltä kun vaihdan ympärillä olevan pyyhkeeni pyjamaan. Lämmitän lasin maitoa ja juon sen sängyssä. Lasi kolahtaa tyhjänä yöpöytään. Yritän tyhjentää mieleni, mutten pysty ajattelemaan muuta kuin painajaista. Kun lopulta olen kuoleman väsynyt, painajainen unohtuu mielestäni ja mielessäni pyörii ainoastaan kellon ajaton tiktak. Vaivun uneen.

Painajaiseni toistuu uudestaan ja uudestaan. En voi nukkua, mutten jaksa valvoa.