Olen ruma. Olen ulkopuolinen. Olen yksin. Olen erilainen.

Teen mitä vain, eivät muut hyväksy minua. Ei se haittaa, etteivät suurimmat unelmani toteudu. Toivon vain, että kaikista pienin unelmani toteutuisi, että minut hyväksyttäisiin. Tärkeimpänä ehtona olisi se, että saisin olla oma, erilainen itseni ilman muiden pilkkahuutoja ja turpaan lyömiseltä.

En tahdo esittää, en jaksa enää.

Mielessäni on usein käynyt, että vaihtaisin koulua. Mutta mitä sitten, vaikka vaihtaisinkin. Kuitenkin joku tietäisi minut ja alottaisi taas kiusaamiseni.

En tahdo esittää, en jaksa enää.

Vaihtaisinko tyyliäni, jotta uut hyväksyisivät minut? En, en tahdo esittää muuta kuin olen. Muuttaisinko pois maasta, jonnekkin missä on niin paljon ihmisiä, ett edes joku hyväksyisi minut? En, ei minulla ole rahaa.

En tahdo esittää, en jaksa enää.

Mitä voin tehdä? Sen mitä yritän nytkin, olla välittämättä. Se on niin vaikeaa, mutta en voi muuta. Mitä minä voin sille, etten tahdo muuttaa itseäni muiden takia ja vielä vähemmän voisin muuttaa muiden ajatuksia, jotta he hyväksyisivät minut.

En tahdo esittää, en jaksa enää.

Niin usein raahaudun kouluun ja kun pääsen kotiin, mustelmani ovat tummuneet ja uusia on ilmestynyt lisää. Muistikuvissani on kouluun meneminen, siellä oleminen ja sen jälkeen ojasta nouseminen.

En tahdo esittää, en jaksa enää.