Minä yritän, minun on pakko.

Juon lasin vettä ja menen eteiseen. Otan kaapista lenkkarini ja solmin ne jalkoihini. Vedän takin niskaan ja pamautan oven kiinni. Juoksen ja hiekka rahisee allani. Kuulen tiheän hengitykseni ja kovennan vauhtiani. En jaksaisi enää, mutta juoksen silti. On pakko. Vilkaisen reisiäni ja nostan vauhtiani edelleen. Hiki noruu ohimoltani, enkä jaksa enää nostaa vauhtiani.

Minua heikottaa, ja minun tekee pahaa. Nälkä kouraisee vatsaani ja pudottaudun kivusta polvilleni. En saa syödä, ajattelen. Mutta minun on pakko. Nousen vaivalloisesti ylös. Minua huimaa, ja meinaan kaatua. Kävelen jääkaapille ja avaan sen. Vaikkei pitäisi. Suljen jääkaapin oven ja avaan vieressä olevan kuivakaapin.

Otan ananaspurkin ja lasken kalorit. 200g, josta 135g ananasta. 57kcal / 100g. 57 / 100 * 35  = 19,95 + 57 = 76,95 kcal. Valutan ananasmehun viemäriin ja repäisen tölkin kannen irti. Otan haarukan ja istun keittiön pöydän ääreen. Katson ananaksia. En halua syödä. Minun on pakko. Keihästän haarukalla ananaksen ja laitan sen suuhun. Kuinka makeaa. Syön ananakset yksi kerrallaan, miettien samalla, kuinka ne kertyvät vyötärölleni. Huuhtelen ananastölkin ja käännän sen ylösalaisin tiskipöydälle.

Makaan lattialla ja teen vatsalihaksia. Lattia painaa selkänikamiini joka rutistuksella, mutta en halua lopettaa. En voi lopettaa. Teen sen, mitä minun täytyy. Makaan lattialla ja teen lisää vatsalihaksia. Nousen ylös lattialta ja alan tehdä kyykkyjä. Mitä hitaammin teen, sitä kauemmin menee, että vin tehdä muuta.

Istun huoneeni lattialla nojaten sänkyyni. Selaan lempilehteni uusinta numeroa ja ahmin katseellani malleja. Laihoja, täydellisiä malleja. Vilkaisen vatsaani ja mieleni tekee oksentaa.