Ihmiset ovat kuin pelikortteja, niitä on erilaisia. Ehkä ihmisistä löytyisi neljä eri maata, kuten korteissakin, mutta millä kriteereillä ihmiset luokiteltaisiin? Tekevät, miettivät, haaveilevat, suunnittelijat? Tai voimakkaat, alistuvat, myötäilevät ja vastarintama? Niin, ja sitten on ne muutamat erilaiset, jokerit.

Jokerit ovat erilaisia, ja niitä on harvemmassa. Vähän niin kuin sielunkumppanit, joiden elämä loksahtaa täydellisesti paikalleen, koska he ovat niin samanlaisia.

Joillakin ihmisillä käy tuuri, he löytävät sielunkumppaninsa. Jotkut taas saattavat luulla – joskus useamminkin –, että löysi jokerinsa, mutta myöhemmin huomaa olevansa erilainen.

Onko ihmisillä arvot, kuten korteillakin? Ja jos on, kuka määrittää ne? Ovatko ihmiset todella samanarvoisia, kuten joka paikassa toitotetaan? Vai opastavatko ne ihmisiä löytämään kumppaninsa? Mutta tarvitseeko ihminen rinnalleen samaa maata, vai samaa arvoa? Tuleeko siitä mitään, jos vastarinta yrittää elää voimakkaan seurassa? Onnistuisiko se, vai olisiko se sama, kuin yrittäisi pakottaa kahta eri napa magneettia yhteen? Olisiko siitä hyötyä, vai olisiko se yhtä tyhjän kanssa?

Minkälaista olisi elämä oman jokerinsa kanssa? Joka olisi täydellisen samanlainen, joka ymmärtäisi, kuuntelisi, lohduttaisi, piristäisi ja halaisi silloin kun sitä kaipaisi. Veikkaisin, että ainakin alussa se olisi ihanaa, kaikkihan olisi niin täydellistä ja ihanaa, mistään ei tulisi riitaa. En tiedä millaista se on, joten en voi sanoa, olisiko se loppujen lopuksi niin ihanaa.

Ehkä tasa-arvo liittyykin korttien kääntöpuoleen, siihen, joka on kaikissa samanlainen. Ehkä kaikki olisivat jokereita kaikkien kanssa, jos kukaan ei katsoisi ihmiset pintaa syvemmälle. Tarvitsi ihminen sitten saman arvoisen tai samaan maahan kuuluvan ihmisen, uskoisin, että suurin osa tekee sen saman virheen; kuvittelee, että on löytänyt jokerinsa katsoessaan vain ihmisen ulkokuorta. Ehkä tässä vain on sama ongelma kuin ensisilmäyksellä rakastumisessa: en usko siihen. Mielestäni niin voi ihastua, vaikkapa mielipiteisiin tai ulkonäköön. Ja vaikka joku joskus uskoisi ihmisten olevan tismalleen samanlaisia, se ei ole niin. Ihmiset eivät ole älypelin puupalikoita, jotka loksahtavat paikoilleen, kun laittaa ne tismalleen oikein.

Ja vaikkei ihmisillä ja korteilla olisi todellisuudessa paskankaan vertaa yhteistä, niillä on mielestäni yksi yhteinen piirre; haavoittuminen. Kuinka monella tapaa voitkaan tuhota kortin, sehän on vain pahvia. Voit repiä, leikata, taittaa, silputa.. Jos sinulla on riittävästi voimaa, sietokykyä ja aseita, voit tehdä saman ihmiselle.

Tiedän, että teksti menee päällekkäin monessakin kohtaa ja ettei sen ulkoasu ole täydellinen, enkä oikeastaan tiedä mitä tällä edes yritän sanoa. Minulla vain sattui olemaan pelikortit ja lehtiö vieressäni..