Olen iso kuin valas ja läskit löllyvät jokaisella askeleella. Joka ilta lupaan itselleni, että nyt huomenna se alkaa, huomenna aloitan kunnon laihduttamisen. Kuitenkin ajattelen, että en jaksa vielä, huomenna sitten. Ja sitten syön. Ahdan sisääni kaikkea mahdollista, leipää, pipareita, tonnikalaa, kahvia, mitä tahansa, mitä löydän.  Se on kuvottavaa ja rasva tirskuu minusta.

Rakastan lukea muiden tekstejä laihuudesta, siitä kuinka se voi tappaa ja silti haluan pyrkiä samaan. Yritän sitä kerta toisensa jälkeen ja aina kaadun kuraiseen lätäkköön, tietäen, että epäonnistuin taas. Aina minä nousen ylös ja yritän uudelleen, aina vain. Tahdon olla kevyt ja hento, kuin tuulen henkäys. Kaunis, kauniimpi kuin muut. Jotta olisin kaunis, minun täytyy olla laiha. Ilman laihuutta olen kuin kala kuivalla maalla.

En ole koskaan saavuttanut sitä, täydellistä kauneutta. Tiedän, etten saavutakkaan, mutta yirtän silti. Jos olisin laiha, ei kenelläkään olisi oikeutta katsoa minua inhoten, katsoa lihavuuttani inhoten. Minun on pakko, taas kerran, yrittää. Jos juoksen tarpeeksi, minusta tulee kaunis. Jos en syö, minusta tulee kaunis. Jos yhdistän nämä, minusta voi tulla kauniimpi kuin kenestäkään.

Pelkään, että kaadun taas kuraiseen lätäkköön, mutta otan sen riskin ja yritän taas.